Häiriöilmoitus

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Valitus häiröistä

Selkeätkään järjestyssäännöt eivät takaa sitä, etteikö naapurien kesken voisi syntyä erimielisyyttä siitä, mikä on kohtuullista melua. Monet asiat voivat ärsyttää pianonsoitosta koiran haukuntaan ja lasten ääniin. Melu, joka voidaan lukea vähäiseksi, ei kuitenkaan johda toimenpiteisiin. Vain silloin, kun metelöinti asunnossa tai yleisissä tiloissa on niin häiritsevää ja jatkuvaa, ettei sitä voida pitää enää vähäisenä, voidaan siihen puuttua.

Häiriöstä on oltava aina riittävä näyttö

Häiriötä ei ole pakko sietää loputtomiin, mutta siitä on oltava riittävä näyttö. Meluun kyllästynyt asukas voi ilmoittaa kirjallisesti, alla olevalla lomakkeella, isännöitsijälle häiriöiden päivät ja kellon ajat. Valittajan on myös oltava valmis tarvittaessa todistamaan häiriöstä oikeudessa.

Jos häiriöstä on riittävää näyttöä, huomautetaan häiriön aiheuttajaa. Huomautuksen jälkeen hallitus voi antaa asunto-osakeyhtiölain mukaisen virallisen varoituksen huoneiston hallintaan otosta. Jos häirintä todistettavasti jatkuu varoituksen jälkeenkin, voi hallitus kutsua yhtiökokouksen koolle päättämään huoneiston hallintaan otosta enintään kolmeksi vuodeksi.